| Heimolaiset |
Miika Halmetoja (2007-)Miika on vaihtanut paikkaa basson varresta lyömäsoittajaksi ja tuottaja-johtajaksi. Hänen viiltävän terävä näkemyksensä tuo ryhtiä koko Amanin soundiin. Miika huolehtii firmansa Hollywood Housen kanssa siitä, että oululaiset muusikot saavat tallennettua hengentuotteitaan jälkipolvien kuunneltavaksi. Pietu Halonen (2006-)Pietu on jämpti asiamies, joka ruuvaa Amanin äänimaailmaa kaikuvissa kivikirkoissa kohdalleen. Siviilissä Pietu on pian kahden tutkinnon mies, kahden lapsen isä ja Pianokoulun omistaja. Pietulla on yleensä aina timmi pössis. Jussi Hirvilammi (2007-)Jussi alias Martti on Amanin kuopus ja asunut lapsuusvuotensa Etiopiassa. Jussi olikin kuin kala vedessä kesän 2008 Tansanian-matkallamme. Tätä nykyä Jussi on pesunkestävä oulaistelainen ja kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2010. Jussi on Amanissa paljon vartijana, sillä hän vastaa afrikkalaisista rytmeistä lyömäsoitinkioskinsa takana. Virkavapaalla armeijan harmaissa leivissä. Anna-Maija Heikkilä (2001-)Anna-Maija on kissaihminen ja yksi Amani-ryhmän pitkäaikaisimmista laulajista. Järjestelmällisenä ja vastuuntuntoisena persoonana Anna-Maijan kontolle heimotehtävissä ovat langenneet vuosien saatossa mm. kirjanpito ja rahastonhoito. Anna-Maija opettaa työkseen vanhoja asioita teineille. Matilda Huhtala (2011-)Pauli Keskitalo (Amanin alusta-)Erityinen kunniajäsenemme Pauli Keskitalo on toiminut Amanin keikkabussin kuljettajana vähintään niin kauan kuin Amani on ollut olemassa. Tiettävästi Pauli on kyydinnyt jo Amanin edeltäjää, Lapiosalmikuoroa. Tavallisimpiin keikkamatkojemme majapaikkoihin, seurakuntien leirikeskuksiin vievät tiet ovat tunnetusti varsin kaitoja, mutta Pauli hoitaa pitkällä akselivälillä varustetun bussin perille tarpeen mukaan vaikka peruuttamalla. Pauli on heimomme paras roudaaja ja huolehtii keikkojemme taltioinnista jälkipolville. Heimo kiittää Paulia paljosta! Elina Kinnunen (2007-)Pihtiputaalta eli "puttaalta" oululaistunut Elina kantaa kauniilla ja monipuolisella äänellään vastuun suurimmasta osasta leadeja ja samalla myy ahkerasti keikkaa. Musiikki on muutenkin vahvasti mukana Elinan elämässä, sillä Elina on ammatiltaan musiikin opettaja. Elina tunnetaan tarttuvasta naurustaan ja välittömän rempseästä luonteestaan. Mikko Koskela (2011-)Marjo Kumpulainen (2001-)Marjo on Amanin puheenjohtaja ja sopraanosiiven pitkäaikainen solisti. Hänet tunnetaan myös Amanin virallisena oikolukijana ja joka paikan puuhanaisena. Amani on Marjolle sydämenasia. Marjolla huhutaan olevan absoluuttinen värisilmä. Pekka Leviäkangas (2011-)Minttu Luomala (2011-)Vera Suutari (2000-)Vera on Amanin veteraani, mukana jo yhdettätoista vuotta. Veran persoonallisesta altosta saadaan nauttia Amanin musiikissa useiden soolojen muodossa. Myös Veran emännöintitaitoihin on luotettu heimon keskuudessa jo vuosia! Keikkareissuille väriä (ja ääntä) tuovat Unna, Asla sekä Eela - kenties tulevia amanilaisia kaikki! Siviilissä empaattinen Vera seikkailee yhteisöpedagogina. Emmi-Lotta Vuollo (2009-)Emmi-Lotta saalistettiin Amanin riveihin Madetojan musiikkilukiosta syksyllä 2009. Emmi on vankka vahvistus heimon "tyttötenoririvistöön". Emmi-Lotta on kevään 2010 ylioppilas. Heimo toivomukset on kuultu ja Turussa vietetyn virkavapaavuoden jälkeen Emmi on saanut opiskelupaikan Oulusta. Emmi täydentää musiikkikasvatuksen opiskelijoiden pitkää listaa ja tästä syystä hänet nakitettiin heti heimon musiikilliseksi varajohtajaksi. |